Alustuksena, miul oli tooodella matalat odotukset,
et voisin päästä Frozeniin,
ku oon missannu parit Frozenit jo sillä ettei oo ollu varaa
ja piti punnita myös riittääkö yks bändi yhe päivän lippuun verraten.
(Siksipä Tuska olikin tuskallinen ku joutu juoksee minuuttiaikataululla)
Noh, laitoin akkrehakemuksen ja edelleen matalilla odotuksilla.
SE MÄN LÄPI!
Työ voitte vaa kuvitella, kui siinä viestiä lukiessa olin et:
"Mitävit-?! Et oo tosissas!"
Minä, ekaa kertaa edustamassa omaa keikkablogia!
Ei siinä, oli vaa muutama päivä aikaa sisäistää tää
ja hitto minnuu rupes jännittää aivan älyttömästi.
Oonha mie merkkarimyyntiä ym. tommosta
härvänny ns. taustajoukoissa,
mut mediana, apuva!
Plus oon mie kavereitten keikkoja kuvannu järkkärillä,
välillä myös pokkarilla.
Tää män astetta ylemmäs, mitä kokee ekaa kertaa ja kui oikeasta hommasta o kyse.
Ei pysty edelleenkää käsittämään.
Joten, yhen päivän sijaan, saattekin kokonaisen
John Smith Rock Frozen keikkaraportin.
Tai siis festariraportin.
(Raportista tulee todennäköisesti todella massiivinen,
niin en rupia selvittämään jokaisen bändin settilistoja,
joten ainoastaan Cradle Of Filthin settilista löytyy keikkaraportista,
mut jos haluatte auttaa ja satutte tietämään niin voitte kyllä kertoa
muiden bändien settilistat niin lisään ne tähän raporttiin jälkijunassa.)
Pe 28.11.
Saavuin Paville vähän jälkeen ovien aukaisun,
siinä jännittäen menin tiskille kysyen mediapassia
ja sisälle päästyä tutkailin festarialuetta:
näytti samalle kuin pari vai kolme vuotta sitten ollessani ekaa kertaa Frozenissa
erona oli ettei ollu enää istumakatsomoa päälavan vieressä.
Jutustelin hetken kuvaaja Jaakon kanssa
ja jatkoin festaripaikan tutkailua,
kunnes oli aika mennä päälavan viereen odottamaan illan ekan bändin keikan alkamista.
Ekana oli Viikate.
En ole varma olenko nähnyt bändiä aiemmin
muistini mukaan en ole nähnyt,
mikä on ihme kun miettii kuinka monta kertaa on oltu eturivissä
koko päivän odottamassa lempibändin keikan alkamista.
Jo ennen paikalle tuloa minnuu jännitti aivan törkeästi
ja jännitys vain kasvoi kunnes oli aika mennä lavan ja aidan väliin kuvapittiin.
Viikatteen intron alkaessa huomasin että silmät rupes hiukan kostumaan
oli aika lähellä että olisin purskahtanut itkuun vain pelkästä onnesta
ja siitä että olin oikeissa hommissa ja kuvaamassa ekaa kertaa ikinä kunnon vehkeillä.
Tunne oli aika sama ku fanityttöillessä, mut etten ollu fanityttöilemässä.
Kunnon tunnemyllerrys oli päällä,
mut lopulta oli sanottava itelleen "kokoa ittes puppe" ja ruvettava kuvaamaan.
Viikatteen keikka yllättäen oli aika hillitty
niin kuin saatoin arvata että tämä on rokkipoliisien mieleen olla ja fiilistellä,
ehkä juoden vähän viiniä samalla katsoen ja kuunnellen musiikkia.
Tiedän jonkin verran Viikatteen tuotantoa, mut tällä settilistalla ei kuullakseni
ollut yhtään tuttua kappaletta joka oli itelle ehkä vähä "harmi".
Ihan jees, Kaarle ilmottikin et bändi täyttää kohta puoliin
kaikkien puolesta pyöreät 30 vuotta.
(Mie oon vanhempi ku bändi, apua!)
Kolmen biisin jälkeen eka kuvauskeikka oli tehty
ja olin tyytyväinen suoritukseeni,
seurasin Viikatteen keikkaa hetken
kunnes siirryin akustiselle puolelle odottamaan soittoa.
Tajusin että voin hyödyntää tilan omiin sometteluihin, tila oli sinällään hiljainen
vaikka kuulin päälavan musiikin sinne asti,
mut se ei tullut niin kovaa,
pystyi olemaan ilman korvatulppia.
Seuraavana olikin akustista Sentencediä luvassa Acoustencedin soittamana:
kaksi miestä ja kaksi kitaraa,
enempää ei tarvittukaan coveroimaan Senareita.
Duo aloitti keikkansa Konevitsan Kirkonkellot introlla,
totesin tuon myötä että nyt on hyvää settiä luvassa
ja tottahan se oli,
soittivat suurimmaks osaks Cold White Lightin levyn biisejä
joka on miun lempilevy.
Sovitus Noose kappaleesta jäi mieleen,
huvittavinta oli et kuuntelin sanoja ja totesin et
"tiedän biisin mut mikä tämä on" kunnes tajusin viimein.
Sama tilanne on tullu Kotipelto&Liimatainen duon kanssa,
ku vetivät akkarina Speed Of Lightin, sanat oli tutut
mut ei millään saanu päähän biisiä.
Sanonpa vaan et tämän lähemmäs Sentencediä
en tule pääsemään tässä elämässä.
Tämä on lähin mihin pystyn ja tuon keikan aikana sain taas vedet silmiin,
kun duo veti Cross My Heart And Hope To Dien, se iskee edelleenkin sisimpään
vaikka aikaa on kulunut yli 10 vuotta kun kaverini menehtyi
mutta tuon biisin ajan hää oli taas läsnä. ♥
Pakko oli laulaa kertsiä täysillä.
Vähän oli samoja viboja kun Profane Omenin akkari keikoilla aikoinaan,
pööpöilyä ja sai kuulla biiseistä mielenkiintosia sovituksia.
(Edelleen paras on ollu reggae versio Damaged Justice biisistä)
Tykkäsin duon meiningistä, vaikka loppukeikan ajan olinkin vippialueella istumassa
mut musiikki kuului sinne asti tosi hyvin,
pystyin kuulemaan mm. Farewell kappaleen
selkeästi valmistautuessa päälavan seuraavaan keikkaan.
(Tästä duosta lisää myöhemmin.)
Stam1na asteli lavalle Crazy Frogin intron tahdissa,
hyvin hämmentävää mutta samalla aika nostalgista,
joten kuvapittiin männessä piti vähän hassutella ja fiilistellä.
Ite en tosin tykännyt koskaan kyseisestä sammakosta
mut tuli kuultua useaan otteeseen kyseinen biisi sillo sen ollessa kovassa huudossa.
Stam1nan oon nähnyt Ruisrockissa 2012, no ainakin osan keikasta
kun saavuin paikalle paljon myöhemmin vaiko hetkinen,
Provinssissa se on ollut 2010 samaan aikaan Rammsteinin kanssa.
Hitto vieköön on siinä muutama vuosi vierähtänyt,
sillo oon nähny sen ekan kerran ikinä.
Jos kuvauspitin hektisyys tuntui
niin tämän bändin myötä se tuntui vielä enemmän,
koska koita pysyä perässä kun bändi vetää lavalla.
Ymmärsin että Stam1nalla oli meneillä jonkinäkönen juhlakiertue
ja settilistalla oli biisejä, jotka oli miullekin jopa tuttuja
vaikka bändiä en niin paljoa kuuntele, mitä nyt paria biisiä
ja ne radiosoittobiisit.
Vaikka olin aidan ja lavan välissä, keikan aikana tuli vähän kuuma
joka vähän yllätti kun en kuvaamista enempöö tehnyt,
silti piti hetkeksi istahtaa ja jäähytellä samalla, sen mitä pystyi.
Stam1nalla oli perus vauhdikas keikka ja yleisössä pyöri circle pitti like never before.
Bändin pyörityksestä kohti akkaripuolta kuvaamaan seuraavaa bändiä nimeltä Rioghan.
Rehellisesti jos Cradle Of Filth ei olisi ollut Frozenissa,
niin Rioghan olisi ollut festaripäivän mielenkiintoisin bändi.
Bändi ei ollut entuudestaa tuttu,
mut kuunnellessa akkariversioita heidän biiseistään
mielenkiinto heräs ja heidän lavashownsa oli hieno.
Viltin alla makoili tanssijatyttö ja tykästyin erityisesti laulajan ja tanssijan lavakemiaan,
siinä oli jotain maagista ja samalla herkkää.
Niin kun oon tainnut joskus todeta, oon nähnyt vaikka minkälaista keikkaa ja lavashowta
mut tämä yksinkertaisuudessaan jäi mieleen hyvällä tavalla,
jälkikäteen kuuntelin bändin tuotantoa ja yllätyin miltä bändi kuulostaa
ja mitä genreä he edustavat.
Ei olisi uskonut mut toimii, oli ilo päästä kuvaamaan heitä.
Sitte oliki aika männä päälavalle kuvaamaan seuraavaksi The Halo Effectia.
Yllättäen kesän John Smithissä parisen vuotta sitten muistaakseni
näin bändin ekan kerran,
rehellisesti sanottuna miulla menee tämä ja Cemetery Skyline jo sekaisin keskenään
koska sama laulaja, joka taitaa olla kolmessa eri bändissä tällä hetkellä.
Sanonpa vain että Mikael Stanne on kiireinen mies selkeesti.
Cemeteryn ja Halon erona kumpi on enempi ruotsalainen,
plus toisessa bändissä mennään aika imelän siirappista tietä
ja toisessa mennään true metal meiningillä.
Sinällää erottasin bändit toisistaan, jos pitäis kuunnella näitä kahta perättäin
ja arvata kumpi on kumpi, mut voi olla että arvaisin silti väärin.
Ihan jees peruskeikka tältä bändiltä,
mielenkiinto tätä bändiä kohtaan ei ollut kovin massiivinen
joten kuvaamisen ja hetken katselun jälkeen
suuntasin akkaripuolelle odottelemaan seuraavaa showta.
Marianas Restin oon nähnyt pariinkin otteeseen,
eka kerta taisi olla John Smithissä
ja toinen Talvihelvetissä odotellessa Vornan keikkaa.
Tämänkin bändin keikat on ihan jees, itelle ehkä vähän uneliasta meininkiä
kun ollaan tämmöisen genren äärellä, joka pistää haukotuttamaan,
mut pakko sanoo valaistuksesta et se oli nerokas!
Älylamppuja laitettu mikkiständien päähän, keikan aikana säädettiin valaistuksen väriä ja sävyä
ja se toi tunnelmaa keikkaan,
siinä oli jopa vähän nuotiosoittomeininkiä.
Jalat rupes olemaan niin väsyneet ja hapokkaat
et kuvaaminen jäi bändiltä lyhkäiseksi plus korkokengät päätti näyttää
lahoamisen merkkejä festareiden aikana.
Kengät oli kuitenkin melkein 15 vuotta vanhat,
joten ihme et ovat kestäneet tähän asti,
tosin olivat hyllyssä pitkän aikaa käyttämättäki, hupsista.
Illan mittaan jännitys oli kasvanut jonkin verran,
joten en voinu tietää mitkä fiilikset olis
kun pääsen vihdoin viimein kuvaamaan pääesiintyjää,
hajoanko aivan täysin fanityttöillen
vai joudunko kokoamaan taas itseni
et pystyn kuvaamaan ylipäätään koko keikan,
sen verra oli illan mittaan tunnemyllerrystä
ja silmät välillä kävivät kostean puolella.
Tää voi kuulostaa oudolle, mut Cradle Of Filth
on eka iso bändi jota kuvasin järkkärillä.
Joo olen kuvannut vaikka mitä isoja bändejä, mut ne on kuvattu pokkarikameralla,
joten oli iso juttu miulle päästä kuvaamaan noinkin isoa bändiä kuvapitissä.
Päästessä kuvapittiin intron soidessa ja eka biisi To Live Deliciously
lähti soimaan, en voinu olla nyökyttämättä päätäni biisin tahtiin
ja eläytymällä mukana, olenha mie nähnyt bändin neljä kertaa aiemmin,
tää oli viides keikka, jonka näen mut mediana kuvaamassa.
en eturivissä fanityttönä niin ku yleensä.
Settilista kuulosti aika samalle mikä oli Tuskassakin,
mut nyt kattoessa settilistaa
esim. The Forest Whispers ja She Is A Fire oli vaihettu
ja kaks biisiä enemmä Frozenin setissä,
mut oli ilo kuulla toistamiseen Death Magick For Adepts biisi Midian levyltä
jonka kuulin ekaa kertaa ikinä Tuskassa.
miul oli mukana kyseisen levyn kansivihkonen
mut valitettavasti en onnistunut saamaan nimmaria siihen.
No can do paremmalla tuurilla toivottavasti ens kerralla.
Cradle Of Filthin settilista
To Live Deliciously
Demagoguery
Nocturnal Supremacy
Malignant Perfection
The Principle Of Evil Made Flesh
How Many Tears To Nurture A Rose?
Nymphetamine Fix
White Hellebore
Funeral In Carpathia
Death Magick For Adepts
Her Ghost In The Fog
Poistuessa kuvapitistä olo oli kaikkensa antaneena ja väsy tietysti,
(Taisi myös käyä pieni "moka" et poistuminen tapahtu jo tokan biisin aikana,
miulle tuli kyl biisisokeus enkä ollu varma tuliko vasta toinen vai kolmas,
joten lampaana seurasin perässä, heh.)
kuvailin jonkin verran yleisössä, kunnes näin Tonon yleisön reunamilla
ja menin hänen luokseen seuraksi katselemaan Filthiä loppuajaksi.
Tonon kyyti tuli hakemaan joten hän poistui ennen keikan loppua.
Kotiin kävely tuntui tuskaselta ajatukselta
ja sain onneksi kyydin, pahimmassa tapauksessa
oisin varmaa ottanu lopulta kengät kainaloon
ja kävelly villasukkasillani kotio.
Jännitys joka oli "vaivannu" illan aikana oli viimein helpottanu
ja samalla oli epätodellinen olo et todellako olin kuvapitissä kuvaamassa Filthiä.
Ennen nukkumaanmenoa kengille oli piettävä hiljainen hetki,
ennen kun ne menivät lopulliseen lepopaikkaan eli roskiin.
Seuraava päivä menikin mukavuuspuppena ja kevyemmissä kengissä.
La 29.11.
Viel kotona nauttien aamupalaa
tsekkasin aikataulut huomatessa, et ovien aukaisu oli jo puoli viideltä eikä viideltä,
mitä oletin edellisen päivän mukaan, aluksi olin et kyllä yksi päivä festaria riittää,
mut eilisen "Tuutha sie huomennaki?" kyselyiden perusteella,
päätin et no kun tää mahollisuus on niin kuvataan myös se toinenkin päivä,
vaikka tälle päivälle ei ollu itelle mitään erityistä,
okei Michael Monroe, Taneli Jarva ja Leningrad Cowboys
oli ainoat jotka enempi kiinnosti verrattuna muihin,
väsymyksestä huolimatta valmistauduin päivään lähtien taas Paville.
Voin sanoa että tää päivä oli iisimpi verrattuna aikaisempaan
nyt kun oli tuntuma niin sanotusti alla ja oli varmempi olo kuvaamisenkin suhteen.
Ns. jäi ekasta päivästä hyvä viivis
ja olo et kuulun joukkoon.
joo bändissä on melko vaikuttavia jäseniä
mm. Nightwishistä ja Children Of Bodomista, ainaki hetken aikaa vaikuttanu Daniel Freyberg,
mut tältä kokoonpanolta odotin jotain, no äkäsempää meininkiä
yhden sinkkubiisin kuulut heiltä mutta se ei hirveästi vakuutellu minnuu.
bändillä muuten liveshow oli kova ei moitittavaa,
semmoinen perus perinteinen metalli keikka sanoisinko näin.
en tiennyt mitä on odotettavissa kunnes keikan alkaessa
tuli ilmi että perus akustisia covereita soiteltiin,
en ole varma soitettiinko vähän kaikkea vai jotain tiettyä,
biisit eivät sillä hetkellä kuulostaneet tutulle
mut ilmeisesti Tuomin bändin Suburban Triben kappaleita oli setissä mukana.
joten hetken kuvailtuani ja katsottuani soittamista jonkin aikaa,
siirryin takaisin päälavan puolen alueelle valmistautuen kuvaamaan seuraavaa bändiä.
epäuskosena mietin kenen teknikkona hää mahdollisesti ol
ja juuri ennen seuraavaa bändiä Wilska tulee vastaan,
päätän mennä tervehtimään häntä ja jutustelemaan kuulumisien merkeissä,
annoin itelleni nyt oikeuden vähän fanityttöillä.
Herran oon tavannut viimeks face to face 2008 vuoden Tuskassa,
saaden yhteiskuvanki samalla,
miettikää siitä on hetki aikaa!
Myöhemmin selvisi että Wilska oli Jarvan teknikkona.
Tätä En olekaan nähnyt koskaan livenä,
musiikki on tullut tutuksi radiosoittojen kautta,
tästäkin vähän ehkä kahta mieltä et tykkäisikö vai vihaisiko
samaa sarjaa kun Volbeatin kanssa.
Laulaja taitaa tykätä Suomesta aika paljon,
kuinkahan monta kertaa jaloviina pullosta otettiin huikkaa keikan aikana?
Saatiin kuulla hiukan suomen kieltä, pitkiäkin lauseita,
ei pelkästään lyhyitä tuttavallisia perkele ym. kirosanoja.
Voisin sanoa bändin meiningissä et aikamoisia raikuli veitikoita nää ol,
kuulin jälkijunassa et olivat jopa soittaneet yhden biisin kahdesti setin aikana,
mikä toi huvitusta bändiä kohtaan, onkoha jaloviina ruvennu nousemaan päähän soiton aikana,
ken tietää.
Tämäkin keikka oli sanotaanko tästä genrestä
semmoinen perus hyvä keikka näin ensi kertaa nähneenä.
Jälleen kerran kuvaamisen jälkeen ja hetken seurattuani meininkiä,
takaisin akkarin puolelle, jossa myös ekaa kertaa näin herran nimeltä Taneli Jarva.
 |
| (Kuvaan liittyy hauska tarina ja melkonen sattuma, joka tuli ilmi Jarvan keikalla! Tämä on myös mainos ja vastamainos.)  |
Taneli Jarva.
Mies varmaan tunnetaan paremmin Sentencedin ensimmäisenä laulajana,
Jarva on aikalailla ollu enemmän tai vähemmän mediassa,
mut nyt tän kokoonpanon The Dark Placen myötä tullu enemmä esille
ja itse kuulin ekan kerran yhtyeen musiikkia ollessani Helsingissä,
kun kaverini Antti soitatti paria biisiä,
yllätyin kuin hyvältä tämä kuulosti,
Jarva ja dark country toimii yllättävänkin hyvin.
Kuvaamisen aikana takanani ollut nainen koputti olkapäätäni pyytäen palvelusta:
hän pyysi minua viemään Tanelille lonkero tuopin lavalle.
No minä joutilaana sniikkasin lavan ja yleisön välissä laittaen tuopin
niin ettei Jarva vaa vahingossa potkase sitä,
laittaessa tuoppia paikalleen näin kun Jarva katsoi minuun,
nostin peukalo hänelle vähän kuin merkiksi.
Jarva katsoo minua coolisti ja nyökkää kiitokseksi miulle.
Männessäni lavan sivuun en voinut olla fanityttöilemättä hiljaa itsekseni,
sain viedä Jarvalle lonkeroa!
Yleisön seasta löysin edellispäivän akustisen duon Acoustencedin toisen jäsenistä
Make Pöyhösen, jonka kanssa jutustelin eilisestä keikasta
ja olin jo mainostamassa kaverini Antin Despiser bändiä,
kunnes Make totesi nähdessä bändin nimen
"Aa, minäpäs tiedän tämän bändin ja tunnen Antin."
Meinasin lentää perseelleni, vaikka tiedän Suomen olevan pieni paikka,
mut että näin pieni vai onko se vain Oulu jossa kaikki tuntevat toisensa.
Ei voinut kuin nauraa ja sanoa että vastamainokseni meni aivan pieleen,
kun en tiennyt et bändit tunsivat toisensa.
Hetken vielä Jarvaa katsoen ja lopulta oli lähdettävä tsekkaamaan
Leningrad Cowboysien meininki päälavan suunnalla.
Cowboysit ovat tulleet itselleni tutuksi iskän kautta,
iskä on kuunnellut hyvin paljon kyseistä ja myös Sleepy Sleepersiä,
joten lapsuuteni oli aika lailla noita kahta bändiä
plus AC/DC, Iron Maiden, Aerosmith
mitähän kaikkea muuta klassisesta rokkiin ja heavy metalliin.
Harmi ettei ihan alkuperäinen kokoonpano ollu mut meininki oli silti lavalla hyvin kaoottinen
ja kun sanoin että kuvapitissä oli hektistä, se oli nyt triplaten,
lavalla tapahtui niin paljon asioita, jäseniä oli paljon enemmän
joten voisko sanoa et tuli jopa valinnanvaikeus mitä ihmettä sitä kuvaisi.
Hauskaa rymyämistä ei voi muuta sanoa,
vaikka bändillä ikää onki mutta meininki on edelleen yhtä remuamista.
Kolme biisiä ja koitan vielä pysyä perässä kameran kanssa kolmen biisin ajan.
Väsymys rupesin ottamaan vallan
ja tiesin että Michael Monroen aikana akustinen puoli olisi aika täynnä,
joten suuntasin hetken katselun jälkeen
toiselle puolelle huilimaan ja istahdin pitkäksi toviksi odottelemaan
Monroen keikan alkamista.
Ilmeisesti väsymys rupesi haittamaan keikan seuraamista,
kun itselle tuli vähän olo ettei keikan alussa oikein tapahtunut mitään,
no mitä akustisella keikalla muka voisi tapahtua muuta kuin kitaran soittoa laulamisen lisäks?
Monroe veti alussa yksin kunnes lavalle nousi hänen seurakseen toveri myöskin kitaran kanssa
(pahoittelut naama ol kyllä tuttu mut en saanu nimeä mieleen
kuka oli tämä toinen kitara jannu)
ja silloin rupesi tulemaan biisejä jotka oli enemmän minun mieleen,
mm. Hanoi Rocksia tuli parikin kappaletta
ja yksi niistä oli Day Late A Dollar Short, jota kuuntelin nuoruudessani aika paljon.
Tuntuu jotenkin tympeelle toistaa että keikka oli perus,
mutta en keksi muuta sanottavaa asiasta,
syytän tässä kohtaa omaa väsymystäni et mielenkiinto rupesi olemaan koetuksella,
Monroe omasta mielestä vetää aina hyvin, oli se akustinen tai perus keikka.
Keikan aikana ehdi jutella Maken kanssa kuvajutuista ym.
verkostoitumiseen liittymisestä.
(katsokaas näin se verkostoituminen tapahtuu hehe.)
Ennen viimeistä bändiä,
ehdin jopa jonotella Leningrad Cowboysien M&G:n,
oli pakko saada iskälle bändin nimmarit omistuskirjoituksella
ja voi vitsi, kyllä kävi mäihä et jono oli lyhyt ja sain kun sainki nimmarit iskälle lahjaksi.
Plus pari kuvaa tapaamisesta joista teetätin fyysiset kuvat kuvaamossa extrana.
Sen jälkeen lähdin päälavan läheisyyteen valmistautumaan illan
ja koko festareiden viimeisen bändin kuvaamiseen.
(Minä osottaen: "Siel o helevetin iso tirppa!")
Uskomatonta mut totta, minä kuvaamassa Amorphista,
tästäkin bändistä on muutama mielipide olemassa
ja voisi sanoa että hävyttömän monta kertaa olen nähnyt tämän bändin
niin lämppäämässä kuin festareilla ennen omaa lempibändiäni,
joten on tullut tosiaankin nähtyä ehkä liikaakin,
mut siellä mie kuvapitissä olin kuvaamassa vapaaehtoisesti bändiä.
Amorphis on itelle hyvin perus,
ei mitään mullistavaa tai muuta, biisit on samaa sarjaa toistensa kanssa,
mut pakko sanoa että nää jätkät on kyllä hyvin kuvauksellisia,
tietävät mitenkä poseerata ja voin sanoa
et se teki ainaki omasta kuvaamisesta helppoa.
Onnistumisen tunteita oli kyl ilmassa kuvatessa.
Kolmen biisin jälkeen, kun kiitin järkkäriä ja olin poistumassa pitistä,
yks kaks yllättäen iski haikeus ja olin että "Nytkö tää loppu? Tätähä vois tehdä lisää."
Tiesin kyllä että kaksi päivää festaria vaatii miulta vähintää kaks viikkoa välikuolemaa,
univajetta ja massiivinen kuvasavotta oli tiedossa, joten piti henkisesti valmistautua urakkaan
ja korjaamaan unta jossai siinä ohella.
Löysin Tonon kauempana yleisöstä,
männen taas loppuajaksi hänen seurakseen kunnes hää poistui paikalta
ja itse jäin katsomaan keikan loppuun fiilistellen,
kaks päivää kestänyttä pikkujoulutapahtumaa.
Oon hyvin kiitollinen tästä mahdollisuudesta päästä ekaa kertaa ikinä mediana,
kuvaamaan bändejä samalla edustaen Kiputar keikkaraportti blogia.
Voin myöntää että jäi pieni nälkä ja ehkä jatkossa laitan akkren tapahtumiin,
siltikin jäin kaipaamaan sitä, minkä takia mie olen eturivissä
eli eturivin meininkiä, fanityttöilyä ja sitä omaa pakoilua todellisuudesta,
et voi ravistaa paskat asiat pois harteilta.
Mediana kuvapitissä täytyy olla vähän asiallisempi,
vaikka voit olla oma pööpö ittensä muuten, mut et sie voi ruveta sekoilee täysillä.
Kyllä mie aika täpinöissäni oon ollu tästä kokemuksesta,
täytyy kattoo mihinkä sitä uskaltas kokeilla päästä
ja on tää kuvauksen kannalta hyvää harjottelua järkkärillä,
ku noin muute se o aika paljon hyllyssä lupaa ja käyttöä odottamassa.
Tää jälkityö on se työläin osa, se et jouduin ottaa "puhe tekstiks"
apustajavälineen raportin kirjottamiseen mukaan!
Oli myös mukava jutella muiden mediatyyppien kanssa,
ekana päivänä sitä oli niin omassa kuplassa,
mut tokana päivänä oli paljon rennompi olla,
kaikki mahtu samaan pittiin ns.
ja oli kiva huastella niin kuvaamisesta et tapahtumista ylipäätään,
tähän loppuun laitan vain massiivisen kuvaspämmin jokaikisestä bändistä
vuoden 2025 John Smith Rock Frozenissa.
Kiitoksia vielä kerran
ja seuraavaan keikkaraporttiin,
sillon luvassa joulumeininkiä Turmion Kätilöiden kanssa Lutakossa.
(Minä, henkisesti poistunu paikalta
ja jättäny torson taakseni kattelee Filthiä. :D
Olin aika valmis.
© Jaakko Manninen)
 |
Kuvapittikuva. |
 |
| Frozenin kuvapaikalla piti tilipitappeilla. © Jaakko Manninen |
 |
| Tää on se Pohjolan versio Nymphetamine Fix musavideon keinusta. :D Keinutaan niin Helvettiin. © Jaakko Manninen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.