perjantai 29. joulukuuta 2017

HIM @ Helsingin Jäähalli 27.12.2017
















*Potee rankkaa keikan jälkeistä masennusta*
Tältä se siis tuntuu ku näkee lempibändin viimeistä kertaa,
sitä pahinta odotellessa erään toisen bändin kohalla,
tosiaan miuta ei vois sanoa kiihkeäks HIM-faniks
mut tykkään bändin musiikista ja oli ilo päästä sillo 2013 näkee viimeinki HIM
ekaa kertaa livenä ja sen jälkeen pääsin näkee bändin uudestaanki.
En ois vaa arvanu et bändin loppu tulis näinki pian.

Voisin sanoa et hirveintä ressaavinta paskaa oli ylipäätään saada liput,
jonneki viimesille Suomi keikoille,
kunnes luojan kiitos jaksoin viel tapella kura Tiketin kautta kaks istumapaikkalippua Jäähallikeikalle.
Saatoin ehkä vähä kirkua ja hihitellä soittaessa Kostille, et sain liput. :D
Sit koitti tosiaan päivä ku vietin 4 h bussissa istuen,
perille päästyä kävin Kampissa Morticiassa yllättäin käymässä
ja lopulta lähin ettimään Jäähallia onneks löytäen sen,
aikaa kuitenki oli sen verran eikä jonotukselle sillei ollu tarvetta
päätin pyöriä hiukan lähiseudulla Pokemon Gota pelaten.
(Sain varmaa... 2-3 uutta Pokemonia siellä suunnalla)
Pyörittyäni jonki aikaa, päätin mennä oville jonottamaan ja Kostikin saapui paikalle myöhemmin,
koska oikeesti ovella oli henkkareitten tarkistus
ja ainaki se joka tarkisti oli jo niin veettuuntunut edellisistä joilla oli vaikka minkälaista reppua ym.
ettei se Kostia pahemmin tarkistanu. :D
Sisälle päästyä ja paikatki löydettyä eka ajatus hallista oli, kui pieneltä se näytti
ja onneks lava ei näyttäny semmoselle kirpun kokoselle sieltä paikoilta missä oltiin.
Tyhjää oli aika lailla lämppäreitten kohalla,
ekana alotti Jimsonweed -niminen bändi, joka kuulosti jo nimenä huumetoukkalajilta
ja musiikki......
Noh tuota noh, sanoisin et aika lailla tekotaiteellista paskaa.
The 69 Eyes oli hyvä valinta lämppäriks, sentää parempi ku huumetoukka eiku-,
mie oon viimeks nähny bändin 2014 Lutakossa et oha tässä tovi vierähtäny.
Soittivat aika lailla uutta ja vanhaa, Devilsin olivat jättäneet pois höh!
Olisin halunnu kuulla sen viel päälle, noh ei voi mitää kaikkea ei voi saada
ja sit alkoikin odotus josta olin hiemä kahen vaiheilla haluanko HIMin alottavan
vai pitkitetäänkö alotusta. :D
Oli viimeiset hetket käsillä ns. ja intro ku pärähti ja eka biisi,
nii iha hitusen kihahti vettä silmiin ja pala tul kurkkuun,
mut eiku vaa täysillä kajauttelin "BURIED ALIVE BY LOVE!"
vaikka istumapaikoilla olikin
ja vieressä olevaa randomia ärsytti miu fanityttöily. *repslol*
Alussa oli ilmeisesti miksauksessa vähä enemmä häikkää ku yleensä,
koska Ville joutui kesken biisinki huutelemaan "Herätys!" miksaajalle
ja kiva lukea tosiaan jälkikäteen ihmisten kommentteja kuinka bändiä ei kiinnostanu enää
ja kuinka paskalta kuulosti livenä.
Iha tiedoks vaa, kyllä siutaki vituttas jos joku ei osaa hommaansa,
se ei ole bändin vika jos miksaaja ei ole yhtään hereillä,
et iha aiheesta Ville huuteli.
Kyseessä kuitenki oli viimeiset keikat enne lopettamista,
nii olis se kiva et systeemit pelais eikä kusis heti alussa noi pahasti.
Anywho jatketaan, valot oli jotain niin hienoo ja siistiä,
siis kauempaa ne valot näytti iha erilaiselle ku eturivistä
(siltikin katkerana niille jotka siel edessä oli....),
mie vaa säihkysilmineen tuijotin valoja sillei: *-*
Oli vaa niin kaunista. ♥
Settilista mmmmm... *Vilkasee Tuskan settilistan*,
ilmeisesti parin biisin verran muutettu setti tällä kertaa
ja ihanaa soittivat Gone With The Sin biisin,
Tuskassa se män niin ohi ku järkkärit nappas häiriköt pois yleisöstä
ja minnuu ärsytti niin saatanasti,
nyt sain viivistellä ja katsella meininkiä ILMAN häiriöitä.
Salainen haave olis ollu se Into The Night Tears On Tapen lisäks
ja ehkä kaikkein mahottomin toive Disarm Me,
mut ei tullut, ei voi mitää.
Aika lailla tommone klassikkobiisien ja muutaman vähinten kuunnellun biisin setti
plus coveri.
Vikan biisin kohalla vierähti kyynelki poskelle ku ties et enää n. 5-6 min.
ja kaikki on ohi taas, tällä kertaa vaa lopullisesti omalla kohalla.
Kaunis tähtimeri valaisi yleisössä ja hienot valot diskopalloineen saattoi keikan päätökseen.
Keikan jälkeen mentiin Kostin kanssa Steamiin parille drinkille
kilistellen hyvästeille alkavan keikkamasiksen keskellä,
hyvin aika muuten kulu ku tuliki jo oma lähtö kohti Jyväskylää
sarjassamme: kaks suomalaista ja loput kiinalaisia,
ai mikä Rovaniemeen menevä bussi?
Saatto muute iha hitusen väsyttää seuraavana päivänä
ja ollu haikee viivis kyl parina päivänä plus kuunnellu aika tehokkaasti HIMin biisejä
tätä kirjotellessa ja asioidessa paikoissa.
Tässä myös pienen tunnelmoinnin myös nostaa se, et tää oli vuoden 2017 vika blogi,
ens vuonna luvassa melkosia uusia seikkailuja esim.
Nightwishin perässä Tallinnaan ja toivon mukaan myös Copenhelliinki uudestaan,
toteutuu viimeinki tämä kotimaisen bändin näkeminen ulkomailla haave.
Pakko sanoo tähän loppuun et voin sanoa et Vaasan jälkee jännitti hiema mennä
HIMin keikalle koska se oli hallissa,
mut SELVISIN!
Mitään ei puonnu yleisöön ja mikään ei halunnu tehä miusta tärisevää hermorauniota!
Toisaalta kyseessä Helsinki, eikä mikää takapajula vuoden kirves romuhalleineen,
et eiköhä piä paremmin huolta noista tapahtumapaikoista,
ite asiassa hallin vieressä olevaa stadionia rempataan tällä hetkellä et mmm... :D

Toivotan tässä vaiheessa jo teille kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2018!

Settilista

Buried Alive by Love
Heartache Every Moment
Your Sweet Six Six Six
The Kiss of Dawn
The Sacrament
Tears on Tape
Rip Out the Wings of a Butterfly
Gone With the Sin
Soul on Fire
Wicked Game
Killing Loneliness
Poison Girl
Bleed Well
Heartkiller
Join Me in Death
Stigmata Diaboli
In Joy and Sorrow
Right Here in My Arms
The Funeral of Hearts
Rebel Yell
When Love and Death Embrace









































































keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Raskasta Joulua 2017

"Jee, miul o kivaa" © Jaakko Manninen















Alustan vähän.
Tosiaan on pidemmän aikaa pitäny nähä Raskasta Joulua keikka,
noh nyt ilmeisesti kävi niin et yhen keikan sijasta pääsin näkemään kerta rysäyksellä
ja kunnolla muutaman keikan lisää tällei 2017 vuoden joulun kunniaks.
Piti vaa mennä kattomaan yks keikka, jossa oli mukana Tarja Turunen ja Marco Hietala,
koska yli 10 vuoden jälkeen nämä kaks vetää biisin yhessä samalla lavalla.
Miten ihmeessä pääsin näi monelle keikalle?
Sanomalla "kyllä" joka kerta sopivissa tilanteissa, nii miulle avautu tämmöset tilaisuudet
plus pääsin työskentelemään merkkarissakin,
ku kyseltiin apumyyjää.
Tosielämän Yeswoman ilmottautuu!
Päätin kirjottaa kaikki keikat samaan, koska no tota se vaa tuntu jotenki parhaalle vaihtoehdolle,
koska settilista pysy aika lailla samana ja kaikki tietää et pelkkiä joululauluja lolloteltiin.
Se mikä eniten ihmetytti oli tämä istumapaikkameininki joka ikisellä keikalla
(paitsi Hartwall Areena),
syyksi oli kerrottu ikähaarukka, et vanhemmatki ihmiset pääsee nauttimaan keikasta.
Noh tuota noin... Emmie siitä huolimatta ymmärtäny tätä syytä, ku katsomot on tehty sitä varten
jos haluaa keikkaa kattoa istuen.
Toinen minkä koin Jyväskylän keikalla oli yli-innokkaat järkkärit ilmeisesti
tai ainaki takkia kääntäviä tapauksia,
ymmärrän tietysti miks tuli hätistely miksauspisteen kohalla seisomisesta,
mut se et seisoin merkkarimyyntipisteellä niin etten voinu olla kellekään häiriöks
ja olin aikasemmin heiluttanu passia kaulassa, jonka takia miuta ei sitte häädetty,
mut myöhemmin miut sitte häädettiin yhen vanhan tutun kanssa pois siitä passista huolimatta.
Ei voi ymmärtää, toisaalta se alueen sivu oli sitte parempi paikka seurata keikkaa,
et nönnönnööö vaa teilleki. Löl.
Tietääkö kukaan sen tunteen ku joutuu oikeesti nirhaamaan fanityttönsä täysin? :D
Mie tiiän, oli aivan hirveetä välillä ja toivoin yhessäkin tilanteessa olevani näkymätön,
koska ympärillä juoks kaikki artistit mm. JP, Tony, Floor, Elize, Marco.
Selviydyin kuitenki kunnialla, mut ajattelin kyl moneen kertaan pienessä mielessä
et "Voi niitä kaikkia yhteiskuvien mahollisuuksia."
Seinäjoella oli hyvä ku olin tekemässä lähtöä tuttuni kanssa
ja ihmettelin kukas kyyristelee matalana penkkien luona,
eikös sieltä nouse itse Marco pystyyn ja pienen jäätymisen jälkeen moikkasin hälle nopsaa,
päristen sit koko matkan autolle. :'D
Se et Antti Railiokin halas miuta kanssa ku oli ensi tervehtiny ja halannu tuttavaa,
olin ensi et "Ei miuta tarvii- Aijaa" ja sit olinki halauksessa.
Joensuussa kävi hirmu hyvä munkki ku Floor tuli tapaamaan ihmisiä merkkarimyyntipisteelle
ja pääsin hälleki jutustelee plus saaden yhteiskuvan.
Floor oli selkeesti väsynyt keikkailusta, joten yritin pitää keskustelun lyhyenä,
vaikka se oli hirmu hankalaa ku tämmönen fanityttö täris siinä ja sekoili sanoissaan.
Hämeenlinnassa oli kauheen kiva olla hieman kipusena
ja yritä siinä sitte Elizen kanssa keskustella
ku oot samanaikasesti alkavassa flunssassa ja fanipärinät päällä,
aaak iha hirvein olotila ikinä. :'D
Ei tullu oikeesti mitään keskustelusta ku sekoilin niin paljon sanoissani,
kaiken päälle Marcokin tuli paikalle jonka kanssa pikasesti nappasin yhteiskuvan,
mut se tunne ku oot niin jäässä hänen kohalla.
.............................. *facepalm*
Sen kerran ku noittenki kanssa olis mahollisuus jutella ja saada yhteiskuva,
polla ei toimi rään takia ja oot kauheen näkönen viel. :D
Hämeenlinnasta viel, et hitusen harmitti nyt ku tuli Konsta Jylhän Joululaulu,
mut JP oli jääny jo pois kokoonpanosta ja sen laulo Ville Tuomi *huoh*,
niinpä tietenki, sen kerran ku se tulis nii on väärä laulaja vetämässä.
Toiseks Tonttu biisissä Ville hyppi tasajalkaa biisin aikana ja olin sillei:
"............ Mitä vittua sie teet siel?" :D emmä tajuu mitä se puuhas siel,
näytti vaa typerälle hidastemposen biisin tahissa hyppiminen.
Lopuks, se ihana tunne ku sait todistaa Tarjan ja Marcon duettoa
ja samalla lavalla olemista 12 vuoden jälkeen,
(tarkistin jälkikäteen montako vuotta män.)
tuli vähä tippa linssiin näinki kovana NW-fanina :')
Parasta viel et pääsin viel pari kertaa todistamaan asiaa,
harmi et Turku jäi tosiaan välistä sairastelun takia,
pakko oli pitää lepopäivä et jakso olla Kuopiossa ja Vaasassa.
Kuopiossa taas koin tilanteen:
Joku tuli kysymään miulta kuka laulaa lavalla, vastasin Tony Kakko hämmentyneenä
ja samalla säälien Tonya et joku ei tiedä häntä!
Mitä vit- kai ny kerran elämässään on Sonata Arcticasta kuuluna,
tuntu tosi oudolle ettei joku tiiä Tony Kakkoa.
Näin myös Tarjan vilaukselta keikan jälkeen, mut en voinu tehä fanirynnimistä,
koska ihmisiä oli kaiteella roikkumassa ja hää oli menossa bäkkärin puolelle.
Nyyh! Noh, sentää näin. :D
Olisin halunnu hehkuttaa kovasti sitä kuinka Vaasassa sitte pääsin juttelemaan artistien kanssa,
näin Kai Hahdon ja loppupeleissä pääsin Tarjan kanssa yhteiskuvaan,
mut se ohikiitävä hetki ku se ilo ja onnellisuus muuttui pakokauhuks ja suruksi.
Vaasan keikalla tosiaan tapahtui onnettomuus, jonka takia keikka loppui siihen,
en halua enempöö puhua asiasta, mut ties juosseensa henkensä edestä
ja oon ollu pelkotärinöissä sen takia, plus järkyttyny ja vihanen asioista joita kuulin liittyen hallin turvallisuuteen
ja mediassa pyörineeseen tilannetajuttomuuteen.
Harmi et tämä Raskasta Joulua keikkaraportti päättyi näin ikävissä merkeissä,
meni miulla jouluviiviski totaalisesti.
Vuosi 2018,
sovitaanko näin et ei enää tämmöstä jännitystä kiitos?
Miulle riitti jo.
Voisi tähä loppuun sanoa et 8 ja puoli keikkaa tuli nähtyä,
joista top 3 listalle män Lahti, Hartwall ja Kuopio.
Nauttikaa kuvista ja videoista, niitä nimittäi riittää!

(P.s Kiitokset Mannisen Jaakolle parista räpsystä, koska Blogger on mulkku väline,
et yhen kuvatekstin lisäys pistää koko järjestetyn pakan sekaisin nii vältin turhan ressin
ja kyl työ näette laadusta, et ammattilainen on ottanu kuvan.
Ehkä joskus vaivaudun lisäämään krediitit taistellen Bloggeria vastaan,
mut nyt ei kykene ku o hermorauniona.)


Kouvola 24.11.























Joensuu 26.11.


























Seinäjoki 2.12.
















Jyväskylä 5.12.






















Lahti 8.12.






















Helsinki 9.12.
































Hämeenlinna 14.12.




































Kuopio 16.12.












































Vaasa 17.12. (Ennen onnettomuutta)