sunnuntai 29. heinäkuuta 2018

Tarja Turunen @ Vaasa Festival 28.7.2018















Eipä sitä joka päivä tee pidemmän kaavan kautta lähtemistä,
nimittäi Paula oli kysyny pystysinkö tulemaan vähä ku puolitiehen matkaa
et lähtemisen ei tarvis tapahtua Jyväskylästä
ja havainnollistamisen jälkeen tajusin itekki,
et helpointa olis lähteä tosiaan Äänekoskelta Vaasaa kohti
koska olis tullu muuten turha koukkaus.
Joten lähin pe iltana kohti Laukaata josta Paula nappas miut lainassa olleella asuntoautolla,
mentiin Häkkilään hänen vanhempien luokse yöksi,
jossa riitti vaikka minkälaista elukkaa ihmeteltäväks:
Kissoi, koirii ja kanoi.
Kuunpimennystäki yritettiin bongailla mut hukkareissu tuli
(ja jälkikäteen saatiin tietää et kuu olis näkyny vasta klo kahentoista jälkeen
ja oltiin menty jo nukkumaan asuntoautoon),
kasilta herättiin aamupalalle ja ruvettiin tekemään lähtöä kohti Vaasaa.
Matkalla pysähyttiin syömään evästä ja lopulta perille päästyä
jouduttiin miettimään mistä saatais kolikoita lippumaattiin,
vaihtoehtona oli myös ettiä toinen paikka,
mut kovasti haluttiin tähä vuorokausparkkiin joka makso vaan 2 euroo
joten ensi Paulan juostua tutkimaan aluetta,
mie vuorostani lähin ettimään
soittaen viel Paulalle et lähen yläsuuntaan ettimään jotai paikkaa.
Vähä aikaa katellessa ympärille päätin sit mennä Vaasa Hotelliin kokeilemaan onnea
ja sain onneks rikottua setelin pienemmäks tiskillä.
(joutui vaa toistamaan virkailijalle kahdesti mitä halusin,
tajuten vasta hänen puhuessa ruottiks tai venäjäks toiselle virkailijalle,
et ei ilmeisesti ymmärtänyt ekalla kerralla :D )
Takasin päästyä löin Paulalle vaihtikset ja hää kävi ostaa lipukkeen,
viimeinki päästiin wanderoimaan alueelle,
ensi meinattiin mennä vika suuntaan mut onneks tajusin et katua toiseen suuntaan
ja viimein rupes näkymään myös festariopasteita ja sisäänpääsykyltti.
Onneks kännyssä oli mobiililippu, ku olin unohtanu lähtiessä paperilipun kotio,
siis tää ei voi olla mahollista et mie unohan lipun ottaa mukaan. :S


















Ekana tietysti täytettiin vespullo ja käytiin vessassa,
enne ku hilpastiin Scandinavian Music Groupin aikana yleisön seassa lähemmäs eturiviä
törmäten iha sattumalta Joonakseen, jota tökkäsin saaden huomion.
Meinasin jo todeta et SMG on aika tuntematon, mut kyllähä mie tunnen yhen biisin näiltä.
Porukan siirtyessa hakemaan lisää viinaa ja vettä, päästiin eturiviin todella helposti
ja siinä sitte kökötettiin peläten aurinkoa joka oli viel lavan takana.
Myöhemmin paikalle tuli Anne ja porukkaki palas takasin lavan eteen
seuraamaan Samuli Edelmannin keikkaa,
mie oon kerran nähny Samulin liveä Elämä Lapselle konsertissa,
mut nyt pääs näkee täyden keikan odotellessa Tarjaa.
Lavalla oli kolme mannea Samulin lisäks
ja syy oli se et nämä kolme oli ilmeisesti yhtye jotka teki yhteiskeikkaa herran kanssa
plus vetivät... Mmm, mannesovituksella biisit, asia selvä.
Ekan biisin aikana muistaakseni stagehändi tapanen tyyppi
kulki piuhojen kanssa kitaristin edessä
ja yks kaks yllättäin ku hää niitä piuhoja räpläs nii Samulin mikki män mykäks.
:DDDDDDD
Saatii hetkeks aikaa vahingonilonaurut.
Pystyttiin kuvittelee kuinka se tyyppi o ollu "Kyllä minä tiiän mitä minä teen stna!" *pop* "Oho..."
Osa yleisöstä laulo Samulille onnittelulaulunki siinä joutessaan
ja *tarkistaa* Kaikki Tahtoo biisin aikana Samuli pyytää halaamaan vierustoveriaan,
siinä myö sitte Paulan ja Annen kanssa harrastettiin kolmen kimppaa. :'D
Tuo oli jopa hauska, vähä ku ne kyykkyyn menemisen ja hyppimiset yleisössä.
Yhyy ei tullu Levottomat tunnaria tällä keikalla, ois pitäny huutaa se toiveeks. :D
Saatiin myös siinä odotellessa Paulan kanssa kangastilkun,
joka ei ollu iha mikä tahansa tilkku vaa pala Tarjan kiertuelakanasta,
taas yksi asia nimmaroitavaks.
Enne Tarjan keikkaa kävin täyttämässä vespullon ja viel vessassa
ettei tarvisi kärvistellä, aurinkoki oli laskeutunu niin et se paisto meitä päin valitettavasti.
Lavalle asteli Vaasan Kaupunginorkesteri josta ei valitettavasti nähny paljo mitää
korkean lavan takia, jäivät niin taakse et ei mitää rajaa.
No Bitter End oli alotusbiisinä ja settilista oli semmone supistettu festarilista,
sisälsi uuden levyn biisejä ja meidän iloksi tai ainaki Joonaksen iloks myös vähä spessuakin:
Supremacy, joka kuuleman herkästi puotetaan pois,
mut nyt saatiin kuulla ku Tarja vetää ja sen jälkeen tuli NW medley.
(Itse en edelleenkää Musesta oikei tykkää)
Hirveesti ei ole mitään sanottavaa setistä, ku se oli tosiaan lyhyt
ja sisälsi uusia kappaleita, joille en oo vielkää lämmenny.
Keikka muuten oli tosi hyvä et vähä yllätyin jopa,
porukka oli mukana ja lauloi myös ku aiemmin ehin jo vähä sääliä
et Tarja joutuu taas vetämään tämmösissä kissanristiäisissä keikkansa.
Tarja alussa veti sillei mukavasti ja kuulosti hyvälle, mut jotai tapahtu kesken kaiken
ja alanarinat tuli mukaan loppupuolelle.
Ehkä se joskus malttaa olla painottamatta liikaa alaääniä.
Keikan lopussa tuli se hevidiscoräpellys bonus jonka aikana Tarja moshasi sitte,
enne ku poistui lavalta.
Mie ja Paula lähettiin viel täyttää vesipullo enne lähtöä,
pelasin siinä PoGoaki ja meinasin pyöräyttää stoppia kunnes näin Kai Hahdon!
Pitihä sitä herraa käydä vähä häirittee ja kysymässä kuulumisia jne.
hehkutelemassa, mut hitto ku unohin kysyä hältä miltä hänestä o tuntunu vetää vanhaa Nw:tä,
fuck!
Ainoo kysymys joka jäi kysymättä. *facepalm*
Noh ens kerralla sitte, enempöö häiritsemään kysyin pikaista kuvanottoa hänen kanssa,
hää suostui ja kiitin häntä viel lähtien Paulan kanssa kohti asuntoautoa.
Matkalla pysähyttiin levikkeelle, joka olikin vähä turhan julkinen paikka
ku paikalliset raggarit valvotti meitä bassoilla varustetuilla autoillaan
(onneks Paula vahti)
ja aamulla joku pullomummo kävi keräämässä riehujen pullot lähistöltä.
Mentii tosiaan Seinäjoen kautta takasin, ku päätettiin tarttua Roosan kutsuun käydä kylässä
ja lisää koiruuksia oli vastassa, tällä kertaa labbiksia kaksi kappaletta,
syötyä ja piettyä teekestit päätettiin lähtä jatkamaan
jonka aikana viel kerran pysähyttiin levikkeelle napostelee nopeasti
enne saapumista Jyväskylään.
Valitettavasti kotio päästessä ja en iha päässy asettumaan,
iski pääjomotus ja viipotin vessaan oksentamaan,
tais kuumuus vihoin ja viimein tehä tepposet miullekin
ja jouduin olemaan pitkälläni parisen tuntia.

Tosiaan muuten pysyttiin hengissä tällä kertaa, kukaan ei kuollu ja mitää ei tullu niskaan.
Ens lauantaina luvassa SaariHelvetti ekaa kertaa ikinä,
saa nähä millanen festari o luvassa.

Settilista

No Bitter End
Demons In You
Undertaker
Love To Hate
Calling From The Wild
Supremacy (cover)
Nw Medley
I Walk Alone
Victim Of Ritual
Innocence
Die Alive
Until My Last Breath























































sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Nightwish @ Lahti 21.7.2018











Väsymys maximus, kyllä huomaa et on ollu kuuma öisin ettei oo pystyny nukkumaan
ja tietysti univelka muilta ajoilta ja reissuilta.
Nii sitä vaa taas lähettiin Paulan kanssa uhmaten sadetta
ja vähä lillasti ihmetellen minnehä navi neuvoo meitä saatiin auto kuitenki Ace Cornerin parkkiin,
siitä sit lähettiin ettii aluetta
ja totta oli et ei ollu ku muutama sata metri sinne,
mut se paikalle tulo oli vähä hämärä ku ekana lukee sisäänkäynti englanniks
ja varsinaisille porteille kuitenki oli matkaa viel.
(Vähä ku Copenhellissäki ihmetellessä)
Oltiin jo sitä mieltä et tää alue o viel kesken, kunnes kaukaa näky teltta jossa luki "turvatarkastus"
eli löydettiin perille ja kaikki män oikein.
Sanonpa tähä välii ettei kovi usein tuu huutoreaktiota miu tatuoinneista. :'D
Siinä oli semmone likkaryhmä josta yks huomas Tuomas tatskan,
no näytin tarkemmin pyynnöstä ja ryhmä kuorossa huutaa: "UUUUUUUUUuuuu~!"
Tarjan kohalla viel kovempi huuto.
Olin iha hitusen hämmentynyt reaktiosta ja pakko sanoo et vähä nauratti.
Odotellessa käytiin vessassa semmosessa, öööh mielenkiintoisella kiskalla
ja jädetkin lähti mukaan,
odotellessa valitettavasti myös satoi mut onneks sade lakkas
eikä ukkosennustetta toteutunu koko aikana.
Sisälle päästyä ja juostessa huomasin et eturivi oli jaettu kahtia sallittuun ja anniskelualueeseen.
*Facepalm* -tun sääntösuomi saatana.
Noh myö päästiin Paulan kanssa onneks sivukaiteelle nojailee,
et periaatteessa se oli meijä eturivi, joutu vaa olee vähä pää vinossa siinä.
Oliha se vähä oma vikaki ku olin kattonu aluekarttaa huonosti,
et olis vaa voinu mennä sinne anniskelun puolelle ku siel oli vähemmän porukkaa.
Tekee kyl niin mieli sanoa ulkomaisista festareista jotain, mut jätän väliin.
Kävin täyttämässä pullot ja siinä näin Ninan, Sannin ja Roosan
jotka sit lähti anniskelun puolelle.
Beast In Black jakso edelleenki aiheuttaa facepalmausta,
hyvä meininki niil oli kaikkine Teinimutanttikilpikonna naamioineen
ja se ikuinen renkutus tuli setissä myöskin vastaan
joka on tullu Radio Rockilla ja Cityllä niin paljon et järki lähtöö.
Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus taas piristi kummasti mieltä,
vaikka mie mikää total fani olekaan, mut nää on vaa perkuleen hyviä livenä
ja biisitki kuulostaa paljon paremmalta livenä soitettuna.
En tiiä mikä tässä bändissä niin paljon viehättää vaikka se o tommosta äijäheviä aika lailla
ja hyvin peruskaavamaista musiikkia.
Oikeesti mie vaa rupeen tykkää enemmä ja enemmä tästä bändistä,
mikä ei oo huono juttu tietenkää.
Yks juttu viel et kovasti haluisin tietää Niskalaukauksen keikan intron,
se kuulosti tosi hyvälle, semmosta väinämöistyylistä höpötystä kuuluu musiikin taustalla,
jos joku tietää mikä on kyseessä nii kertokaa miulle!
Riispektit muuten rumpalille, jolla oli sateenkaarilippu käessä,
pystyin aistimaan pientä vittuilua. :D
Se oli jotenki niin söpöö ku muuten hyvin mustissa olevat isot äijät
ja yhellä o tommonen väriä tuova lippu, jota se heiluttelee lavalle tullessa
plus keikan lopussa.
Facea selatessa huomasin et Profane Omenin kitaristi Williami oli hommissa ns. valotornissa!
Siellähä se ol tutkailemassa maisemia ja yritin saada hänen huomionsa,
mut niin ku arvata saattoi ei katse kohdannu oikeeseen kohtaan.

















Viimeinki intronauha rupesi soimaan,
ajastin käynnistyi ja Troy veti taas Swanheart intron
jonka aikana kyl vähä herkistyin tajuten miten siisti trippi olisi tulossa taas,
intron jälkeen tuttu End Of All Hope sai yleisön villiksi.
Luulin et Wilskan vierailu jäi yheksi kerraksi mut sieltä tuli taas vetämään 10th Man Downin
ja Devil And The Deep Dark Oceanin,
uusin ylläri oli Netta Skogin vierailu Wishmaster biisin aikana
eli tämä oli ainoa muutos settilistassa verraten Tallinnan keikan settilistaan,
muuten oli pysyny muuttumattomana.
Wishmasterista en oikei osannu olla mieltä, koska tätäki soittivat viimeks Himoksella
mut Netan soittaessa haitarillaan mukana, toi ehkä hieman uutta asiaan.
Harmillisesti Netan hanuri ei oikei meinanu kuulua biisin aikana. *höhö- hanuri- höhö*



Vaikka ehdin jo vähä valittaa paikastani oli se kuvauksen kannalta aika hyväkin,
toiseks Slaying The Dreamerin jälkeen rupes olee puhti jo niin lopussa
ja hiki valu päätä ja selkää pitkin, sanoinki siin Paulalle et "Emmie jaksa enää". :'D
Mietin nyt omalle kohalle ku oot varmaa suurimman osan keikasta vaa riehunu,
ku biisit sattuu olee niitä joista oot haaveillu kuulevas livenä,
Lahti oli muutenki iha täydessä liekissä, siis iha älyttömän kova meininki yleisönki suunnalta
ja Floor sanoki siitä et mikä energia jengillä on päällä,
oli Floorki kyl liekeissä samalla tavalla ku Tanskassa ja Ilosaaressa,
mut oli jotenki potenssiin toinen satanen.
No okei yli 10 000 NW-fania, mut Lahti yllätti kyl miut taas tässä keikkaviiviksen nostatuksessa.
Hyvä keikan lopussa ku bändi teki loppukumarruksen nii just enne viipottaa Netta ja Wilska lavalle
myöskin kumartamaan yleisölle.
Jee! Tällä kertaa muistivat ja yleisökuvaanki pääsivät.
Lähettiin sitte valumaan Paulan kanssa Ace Cornerin parkkikselle,
käyden vessassa ja sit autoon hetkeks istumaan odottamaan omaa vuoroa
koska yllättäin ilmotus oli tavoittanut muutki oli parkkis täynnä ihmisiä
ja jonoa oli iha helvetisti.
Siitä yhestä liikenteenvalvojasta ei ollu mitää hyötyä. :D
Lopulta Paulaa neuvoen olemaan törkeä ja työntämään ittensä äkkiä väliin,
päästiin viimein liikkeelle ja pois Lahesta.

Taas tää on ohi ja yhy, uus odotus edessä ku seuraavat keikat vasta joulukuussa,
sitä ennen luvassa pelottavassa Vaasassa Tarja Turunen viikon päästä
ja elokuun ekana viikonloppuna Tampereella SaariHelvetti kera Profane Omenin. :)
(Plus toivon mukaan PO:n Grillibileet luvassa myöskin)
Noitte jälkeen seuraava keikka taitaa olla vasta lokakuussa Espoossa,
ku Within Temptation tulee Suomeen.
Yks asia mitä vähä pienesti salaa toivoin, olis ollu Jukan vierailu yhen biisin ajaksi,
vähä ku siel Himoksella, mut olikoha se nyt ainut kerta.
Voi olla et Jukka tulloo joulukuun keikoille tai sit ei,
mut on kauheen ikävä Jukkaa takasin rumpujen taakse
ja olisha se siistiä jos se pystyis yhen vanhan biisin vetämään bändin kanssa.
Vänskäki olis kyl kiva nähä uudestaan. *kohauttaa olkia sille mitä spessua seuraavaks luvassa*

Voihan väsytys maximus tosiaan, ehkä jossai kohtaa saa pitkästä aikaa huilia ja nukkua. :'D

Settilista

End of All Hope
Wish I Had an Angel
10th Man Down
Come Cover Me
Gethsemane
Élan
Sacrament of Wilderness
Deep Silent Complete
Dead Boy's Poem
Elvenjig (cover)
Elvenpath
I Want My Tears Back
Wishmaster
The Carpenter
The Kinslayer
Devil & the Deep Dark Ocean
Nemo
Slaying the Dreamer
The Greatest Show on Earth
Ghost Love Score