lauantai 10. marraskuuta 2012

Imaginaerum by Nightwish @ Hartwall Areena 10.11.2012



















Lähettiin uhmaamaan kylmää tuulta kello kuuden aikaan aamulla
ja yllätyttiin Sannin ja Ninan kanssa ku porukkaa ei ollu paljoa paikalla!
Sillei "No hyvä tää on vaa meille".

Sit Kirsi saapuu myöhemmin paikalle meijä kaveriksi,
jonotus meni ihan lepposasti, mut se kylmä tuuli oli ihan vitusta
mut ei ole mitään verrattuna Pavin tuuleen. *hyrr*
Pari kertaa käytiin Pasilan asemalla lämmittelemässä ja vessassa,
sit alko ressaavin osuus ja palelu kylmässä.

Sit se homma kusi, ku niil oli ne VITUN lukijalaitteet! -.-
"Ei tää nyt ota." NO VITTU REVI SE LIPPU PERINTEISESTI.
Joo se peli oli menetetty ja erkaannuttiin Sannista ja Ninastaki,
ku mentiin permannolle, jäätiin sitten 4-5 riviin Tuomaksen eteen.
(no eipä myö oltas lähetty mihinkää enää ku meijät jumitettiin siihen)
Näinpä siel tuttujaki odotellessa keikan alkamista.

Ihana Taikatalvi rupesi soimaan pitkästä aikaa ekana biisinä
sen perään Storytime ja verhon pudottua kuului ihmismeren suuri huuto. <3
Floor oli vaa niin kaunis ja ihana, siis aaah Floor, stay!
Ne oli jopa jättäny Nemon ja Wish I Had An Angelin pois. (JES!)
Vaikka eivät vetänytkään Imaginaerumia kokonaan,
mut kelpas senki takia, et vetivät Ever Dreamin ja Ghost Love Scoren. <3
Paras oli kuitenki tulishow Arabesque- biisin tahtiin,
katoin et vittu rumpusetti sytty tuleen ku lieskoja rupes näkymään setin takaa. :'D
Pekka Kuusisto oli taas vierailemassa lavalla, jeeeeh
ja I Want My Tears Back-biisin aikana pistettiin Kirsin kanssa jalalla koreasti
eli tanssittiin ku oli nyt mahollista jopa, ilma et menettää paikkansa :'DDD
Oli muuten kivaa ja hitto et tuli kuuma!

Loppupaukut viimeisteli keikan ja lähettiin ettimään vettä,
siinä ohimennen törmäsin Nestiinki, jonka olin jo bongannu jonottaessa.
(Ei kellään muulla oo aurinkolaseja päässä illalla! :'D)
Sit Lyytiki tuli niin pelottavan salamyhkäsesti minnuu "häiritteen"
etten meinanu ees tuntee aluks, ku katoin et kuka minnuu hiplaa :'DDDDDDDD
Sori jos näytin jotenki oudolle aluks, ei jotenki kirkastunu aluks.

Viimeinki päästää istumaan omille paikoille elokuvaa varten,
Marco ja Harju tulivat pitämään puhetta joka sai raikuvat ablodit.
Viimein se alkoi ja mie jäykistyin heti innosta, ku eka kuva tuli ruudulle.
Pakko sanoo et se iso ruutu ei kyl ollu hyvä, ku se oli niin sumee,
vertailin siin hetken aikaa sivussa olleen ruudun laatua isoon ruutuun
ja päätin et katon tota hd-laatua mieluiten ku blurria. :'D
Voinu viereinen kaveri ihmetellä ku katoin sitä pienempää
mikä oli katsomoon suunnattu, mut hyvin mie näin. :)
Elokuva...
Oli parasta nähtävää ikinä mitä oon ikinä nähny koko tän elämäni aikana
ja miun silmät ei rävähtäny yhessä vaiheessa kymmeneen min. koska uppouduin leffaan täysin.
SUOSITTELEN ehottomasti ja aion mennä kattoo 23 pv ku se tulee teattereihin.
(jos on rahaa tai käyn myöhemmin, mut joka tapauksessa uusinta pittee ottaa)
mie itkin pariin otteeseen leffaa kattoessa, se kyl kosketti,
en viiti spoilia ketään tällä, joten jos joku haluaa jotain kuulla nii kysyköön erikseen. :)

Tällä hetkellä Herttoniemessä kokoamassa itteäni,
tästä se miun Hesan vierailu vasta alkaa!

Kiitoksii kaikille otuksille! Ihana oli nähä ja aah ahisti ku oli niin paljon immeisiä,
et ei pygenny repeemään kaikkialle. :') <3

Kiitos bändi <3

Tuomas <3

ja...

Floor Jansen <3

(Huomaa et on ollu uus kamera käytössä,
kuvat o semmosia "En vaa vittu osaa derp". :D )


Settilista

Taikatalvi
Storytime
Dark Chest of Wonders
Amaranth
Scaretale
Ever Dream
Slow, Love, Slow
I Want My Tears Back
(With Troy Donockley and Pekka Kuusisto)
Last of the Wilds
(With Troy Donockley and Pekka Kuusisto)
Arabesque
(With pyro dancers)
Planet Hell
Ghost River
Song of Myself
Ghost Love Score
Last Ride of the Day